Viime vuoden Finlandia-palkinnon voittanut kirja. Päähenkilö on nuori opettaja, joka ei kunnolla sovi joukkoon, hän ei ole saanut kuin sijaisuuksia. Nykyisellä koululla ainoa toinen opettaja, johon hänellä on oikein mitään kontaktia, on eläkeikää lähenevä kohtalaisen loppuun palaneelta vaikuttava historiaa opettava mies. Hahmoa kutsutaan nimellä A. Erikoisesti kerronnallisesti A on samalla sivusta seurattava kolmannessa persoonassa kuvattu hahmo ja samalla jotenkin kuitenkin minäkertoja, joka kokee ja kuvaa omat ajatuksensa. Todennäköisesti tällä on tarkoitus etäännyttää tilannetta ”tapausselostuksen” – joka on kirjan alaotsikko - tapaiseksi. Kirjassa myös viitataan useaan kertaan klassisiin psykologian ”hysteerisiä” naisia koskeviin tapausselostuksiin. A:n oma kouluaikansa oli ollut raskasta ja hän oli joutunut pahasti kiusatuksi sekä muiden oppilaiden, että etenkin opettajan taholta. Hän saa tietää luokkakaverinsa, toisen rajusti kiusatuksi joutuneen tytön, kirjoittaneen kirjan. Kun hän lukee kirjan, hän huomaa, että yhdessä kohtauksessa kirjan nimihenkilöön kohdistunut kiusaamistilanne oli sellainen, joka oli tapahtunut hänelle itselleen. Tämä saa päähenkilön lähes pois raiteiltaan, hän kokee tulleensa taas kerran hyväksikäytetyksi. Hän alkaa selvittää, missä tämä vanha luokkakaveri, Ira, asuu. Tämä ei ole helppoa, vaikuttaa siltä, että Ira on tarkoin halunnut suojata yhteystietonsa. Kun A lopulta löytää Iran asunnon ja soittaa ovikelloa, tämä avaa oven ja sanoo “Ai, sä tulit jo”. Asunnossa Ira aloittaa vimmaisen monologin (joka on kirjan pääsisältö) koulun musiikkiluokan ja Viroon kohdistuneen luokkaretken tapahtumista. Hän on tullut kiusatuksi vähintään yhtä paljon kuin A, eikä edes A aina Iraa kohdellut kaikkein parhaalla tapaa. Monologi kattaa kouluajan tapahtumat, mutta myös paljon muuta yhteiskunnallista asiaa, keskittyen etenkin lasten pahoinvointiin ja piittaamattomuuteen kiusaamisesta ja lasten kohtalosta: pidetään koulumaailmassa selvänä, että jotkut nyt vain tulevat kiusatuksi ja se on osapuilleen luonnonlaki, ja sovintokeskustelut (jossa kiusaajat irvistelevät kiusatuilleen) ovat paras mahdollinen, kaiken hyvittävä, keino lopettaa kiusaaminen tai ainakin siirtää asia pois päiväjärjestyksestä.
Yleensä en kestä tajunnanvirtaista kerrontaa, mutta tähän kirjaan se sopi loistavasti - olihan suuri osa kirjaa pakonomaista vimmaista puhekielistä taukoamatonta purkausta. Suurin osa kirjasta on yhtä ainoaa lukua, kappalejakoja ja virkejakoja on niukasti, mutta siitä huolimatta tuo purkaus sieppasi väkevästi mukaansa. Kyseessä oli varsinainen taidonnäyte, samalla varmaan jonkinlainen katharsis kouluaikojen kokemuksille. Kirja muutti mielipidettäni tajunnanvirtatekniikasta – kyllä sille näyttää paikkansa olevan, kun on riittävän hyvä kirjoittaja ja riittävän sopiva aihe ja riittävän hyvä peruste tyylin käyttämiselle.
The book that won Finland’s most prestigious literary award this year tells about a misfit teacher (referenced only by the letter “A”) who used to be mercilessly bullied; not only by her fellow students but also by her teacher. She meets a fellow former classmate, Ira, who was teased even more. She is an author who has published two books earlier; the third will describe some of the bullying that happened (and she is a pretty obvious alter ego for the author). Ira then starts a manic stream-of-consciousness rant about the maltreatment of children, school bullying, and many other things which are wrong in the world. This talk/rant fills most of the book. Usually, this style of storytelling is not my favorite, but in this book, it worked very well. This book is an excellent and essential novel, and it is easily in the top ten of the winners of this award.
No comments:
Post a Comment