Viimeinen osa yhteensä yhdeksän osaisesta kirjasarjasta kirjasta, jotka kertovat Fitzistä, kuningashuoneen äpäräpojasta, josta aluksi tuli kuninkaallinen salamurhaaja ja joka myöhemmin epäitsekkäällä sankaruudellaan on pelastanut valtakunnan useaan kertaa vallankaappauksilta tai ulkopuoliselta tuholta. Hän oli vetäytynyt rauhalliseen maalaiselämään etäiseen kartanoon, mutta kun sinne hyökättiin ja hänen tyttärensä siepattiin, hän on lähtenyt kostoretkelle. Hänen oletuksensa oli, että tytär on kuollut, eikä hänellä, eikä hänen parhaalla ystävällään, Narrilla, ole muuta jäljellä kuin kosto ja tyttären kuolemasta vastuullisten “valkoisten” tuhoaminen. Syylliset elävät kaukaisella saarella ja matka jopa käyttäen apuna taikakeinoilla nopean matkustamisen mahdollistavia kivipaasia vie aikaa. Matkan aikana he tapaavat lohikäärmeitä, jotka ovat äskettäin (Fitzin avulla) palanneet maailmaan. Kun lohikäärmeet kuulevat minne he ovat menossa ja ovat palauttaneet jo osittain kadonneita muistojaan, hekin päättävät kostaa, sillä lohikäärmeiden katoaminen on samojen tulevaisuuden ennustamiseen keskittyneen kansan aikaansaannosta. Itseasiassa lohikäärmeiden kostonhimo on niin suurta, että he lupaavat tuhota koko kaupungin maan päältä asukkaineen, kunhan ensin ovat hoitaneet lohikäärmeiden “toukkia”, merikäärmeitä, vainonneen heimon pois. Samalla Narri on omien ennusuniensa kautta vakuuttunut siitä, että tytär, Pörri, on yhä elossa. Niinpä pelastuspartiolla on kiire ehtiä ennen lohikäärmeitä, sillä lohikäärmeet eivät yksittäisen ihmisen hengestä ole koskaan olleet kiinnostuneet ja niiden tavoitteena on tuhota koko kaupunki täydellisesti. Loppumatka on kuljettava merireittiä ja ryhmä matkaa elolaivalla, joka on elävä laiva, johon on valmistettaessa käytetty kuoriutuneen lohikäärmeen kotelo. Narri on kertonut laivalle, että on olemassa tapa, jolla se voisi kuoriutua lohikäärmeeksi, itse asiassa kahdeksi, silla laivaan on käytetty kahden eri lohikäärmeen kotelot. Tämä herättää laivan henkilöistä melkoisen ristiriitaisia tunteita, sillä toisaalta he menettävät laivan ja elinkeinonsa, toisaalta laiva on tietoinen olento ja heidän hyvä ystävänsä. Laiva suostuu kuitenkin kuljettamaan joukon saarelle, jonne he kostoretkellään ovat menossa. Kostoretki ei tietenkään suju ihan niin kuin on suunniteltu. Eikä Pörri ole mikään helposti alistettava pikkulapsi, sen hänen vangitsijansa saavat todellakin kokea.
Kirjan alku vaikuttaa hyvältä, melkein sarjan parhaasta
päästä olevalta, ehkä pientä hidastelua paikoitellen juonessa oli vanhaan
tyyliin.
Kirjan puolivälissä käytettiin aivan liian paljon sivuja
elolaivojen ja niiden omistajien väliseen draamaan ja keskusteluihin. Kirjan
varsinainen tarina ja sen jatkumo pysähtyivät pahasti tällä kohtaa ja tuo
laivojen ja niiden omistajien ja omistajaperheiden tarina ja keskinäiset
suhteet olivat käytössä ihan turhaa juonen kannalta ja myös hyvin
epäkiinnostavaa. Tämän osan olisi voinut kyllä ohittaa paljon nopeammin ja
vähemmillä yksityiskohdilla. Loppupuoli kirjaa oli taas parempi ja sen lopetus oli
sopivalla tavalla ”bittersweet”, hyvä, mutta surullinen, ja samalla täydellisen
sopiva päätös yhdeksän paksun kirjan sarjalle.
The
beginning of the book seems good, almost one of the best in the series, though
there was some slight slowing down in the plot at times as in the earlier
volumes.
In the middle of the book, far too many pages were spent on the drama and
discussions between the living ships and their owners. The main story and its
progression came to a screeching halt at this point, and the story of the ships
and their owners and families, as well as their internal relationships, were
completely unnecessary for the plot and also very uninteresting. This part
could have been skipped much faster and with fewer details. The latter half of
the book was better again, and the ending was appropriately
"bittersweet" — good, but sad — and at the same time a perfectly
fitting conclusion to the nine thick books in the series.
975 pp
No comments:
Post a Comment