As I read this is in Finnish, I'll write my thoughts about it in Finnish also. This is very fine book, winner of Finlandia-award (the most prestigious literature award in Finland) telling a story of people of different classes who live in Helsinki at about the first third of 20th century.
Ansaitusti Finlandia-palkinnon vuonna 2006 voittanut teos. Kirja kertoo Helsingistä ja sen monista asukkaista vuosisadan ensimmäisten vuosikymmenien kuluessa. Osa hahmoista on yläluokkaa, osa työläisväestöä, ja heidän kohtalonsa ajoittain koskettavat toisinaan ehkä vain hipaisten, tai aina ei ollenkaan. Varsinaista yhtäjaksoista koko kirjan käsittävää juonta teoksessa ei varsinaisesti klassisessa mielessä ole, ei sen enempää kuin oikeassakaan elämässä, kertoopahan vain ihmiskohtaloista maailman menon pyörteissä. Henkilöt ovat hyvin kuvattuja, ja heidän kohtalaistaan välittää. Ajoittain kerronta on aika katkelmallista, ja vuosienkin taukoja on välillä joidenkin henkilöiden kohdalla. Pääsääntöisesti tällä ei ollut juuri merkitystä, ainoa itseä kummastuttavana asian oli yksi tietty pariutuminen, jonka tausta etenkin naishenkilön kannalta kyllä melkoisesti ihmetytti, kyseessä on ehkä hiukan kirjallisuuden ja elokuvan kliseitä noudattanut avioliitto, joka jotenkin ei vaikuttanut aidolta kirjan kokonaisuutta ajatellen - etenkin sen tausta jäi kokonaan kuvaamatta. Yhtäkkiä vain jo kertaalleen eronneet ja varsin epäsuhtaiselta vaikuttaneet henkilöt olivat olleet jo jonkin aikaa avioliitossa.
Tärkein käännekohta kirjassa oli sisällissota, joka jätti lähtemättömät jäljet useimpiin henkilöhahmoihin, ja vaikutti vahvasti heidän persoonallisuuteensa. Kirja loppuu vuoteen ennen talvisotaa, ja loppulauseessa joidenkin hahmojen tarina viedään päätökseen hahmotelman luonteisesti, ja lähes 600 sivun paksuudesta huolimatta näihin kohtaloihin olisi kaivannut vähän täydennystä, ja yhden mielihahmoni tarina jäi kokonaan ilman päätöstään.
Kielellisesti kirja on omanlaisensa. Pilkkusääntöihin ei juuri huomioita kiinnitetä, ja lauseiden pituus - etenkin henkilöiden sisäisiä tuntemuksia ja tajunnanvirtaa kuvatessa - on erittäin pitkä, pisimmät virkkeet ovat pituudeltaan varmaan reilusti yli puolisen sivua. Tähän tottui melkoisen nopeasti, tosin joka kerta lukemista aloittaessa hetki aikaa sopeutumiseen kyllä kului. Sen verran kiinnostava kirja oli, että pitänee harkita Leijat Helsingin yllä -kirjan lukemista jossain vaiheessa.
1 comment:
Leijat Helsingin yllä ja Missä kuljimme kerran ovat yhdessä aika puuduttavaa luettavaa - tai siis, kielellinen ilmaisu on niin samanlaista, että yhden kirjan jälkeen alkaa jo nakertaa kun se nousee pääosaan. Leijat Helsingin yllä on kuitenkin ihan jees.
-Huurre
Post a Comment