Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

This is one of the oldest Finnish novels and by far the oldest that is still being read. Everyone has read this in school. It's a story of seven brothers who live in the countryside. They try to learn to read, escape to a forest to live more or less as hermits, and are later rehabilitated to society. It's written mostly in play format, with oldish but very inventive language. It's still worth reading for the writing and the vivid descriptions of the different personalities of the brothers.

Lukupiirissäni päätettiin lukea Seitsemän veljestä hiukan Suomi 100 teemaan liittyen. Kirja kun on oikeastaan ensimmäinen oikeasti merkittävä suomalainen romaani, ainakin ensimmäinen joka ei ole unohtunut. Tarinahan on kaikille tuttu, todennäköisesti ei ole montaa ihmistä, joka ei tätä ainakin koulussa olisi lukenut – tai tunne ainakin jotain teatteri-, ooppera- tai elokuvaversiota. Tai ainakin Seitsemän koiraveljestä lastenkirjaversion, jos ei muuta. Omasta edellisestä lukukerrasta oli kulunut varmasti ainakin parikymmentä vuotta ja muistikuvat olivat päässeet jossain määrin haalistumaan. Kirjan pituus ja kaksijakoisuus oli vähän yllätys lukiessa. Kun kaikki kohtaukset, jotka kirjasta muistin, olivat tapahtunet (Toukolan poikien kanssa tappelu, lukkarin kanssa lukemaan opettelu, Impivaaraan muutto, talon palaminen jouluna ja kivellä härkiä paossa oleminen), oli kirja vasta puolivälissä. Loppuosan tapahtumista, joissa veljekset ryhdistäytyvät ja alkavat kunnon kansalaisiksi ei ollut mitään muistikuvia. Jonkinlainen muistikuva oli, että tämä olisi kuvattu ”pikakelauksena” sivulla tai kahdella.
Kielellisesti kirja oli hieno, vaikka vanhojen paikoitellen osittain murteellisten sanojen ymmärtäminen ei aina ollut helppoa. Usein sanojen äänen ”makustelu” auttoi asiaa. Uskottavaa kieli ei ollut ollenkaan, ei ole mitenkään mahdollista että lukutaidottomat metsämökin suurelta osin keskenään kasvaneet pojat puhuisivat sellaista kieltä! Aikanaan kirja tyrmättiin arvosteluissa juuri ”ruman” kielen vuoksi – tätä on vaikea ymmärtää, sillä jos jotain, kieli on ihan liian kaunista. Huumoria kirjassa myös oli enemmän kuin muistin, aika nokkelaa ja enemmän kuin vähän ironista sanailua kirjassa oli paljon. Ihan mukava lukukokemus kaiken kaikkiaan kyllä.

405 s.