Olli Jalonen: Merenpeitto

The book continues the story which began in the first installment (it won the most prestigious literary award in Finland). Angus is an adolescent who has traveled a long journey at sea, from the island of St. Helens to Britain. At the end of the last book, he reacquainted with Edmond Halley, the famous scientist he met as a child. In this book Angus helps Halley and desperately wants his acceptance and even gets it on some level – but he – an uneducated boy – can never really be on the same level as Halley. Eventually, Angus follows Halley on his sea exploration to evaluate magnetic variations. The book was well written but lacked a clear focus the first part had. It was a nice and interesting read in spite of that.


Jatko-osa Finlandia palkinnon voittaneelle Taivaanpallo-kirjalle. Tarina jatkuu käytännössä lähes suoraan siitä, mihin edellinen kirja loppui. Lontooseen päässyt Angus työskentelee Edmond Halleyn suojattina. Hän auttaa Halleytä hänen tutkimuksissaan, on melkein perheenjäsen ja saa jopa syödä perheen kanssa samassa pöydässä, jos paikalla ei ole vieraita. Jos illalliselle osallistuu vieraita, hän joutuu tyytymään ruokailuun palvelijoiden parissa.
Anguksella on toiveita ja suunnitelmia, mutta Halley ei häntä ihan täysin vakavasti ota ja kohtelee oikeastaan loppuun asti osittain lapsena ja jonkinlaisena perheenjäsenen ja palkollisen välimuotona - hän ottaa perheen elämään osaa silloin kuin se on soveliasta, tekee työtä, mutta ei saa siitä mitään korvausta, ja tämä alkaa lopulta Angusta kiusaamaan. Hän yrittää saada Halleyn huomion ja hänellä on ehkä hiukan jopa epärealistisiakin haaveita tulevaisuudestaan, mutta ei lopulta ihan onnistu tavoitteissaan. Tämä todennäköisesti on osasyy hänen ratkaisuunsa kirjan päätöksessä.
Angus vaikuttaa aika naivilta vielä kirjan lopussakin, jolloin hän ilmeisesti jo lähestyy 30 vuoden ikää, eikä hänen persoonassaan vaikuta tapahtuneen oikein mitään kehittymistä. Hänen kertojaäänensä kirjassa kuulostaa täysin samalta koko kirjan ajan. Toisaalta, jos kirjan tulkitsee jälkikäteen kirjoitetuiksi muisteluiksi, niin silloin tietysti kertoja kuulostaakin samalta, mutta silloinkin vaikutelma tulee murrosikäisestä, ei aikuisesta kertojasta. Kieli sinällään oli hienoa ja soljuvaa, helppoa ja nautittavaa lukea.
Kirja ei ollut yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa, sillä siitä tuntui puuttuvan selkeä jännite ja juonikaari. Ensimmäisessä osassa Anguksella oli tavoite – nyt hän oli enemmän tapahtumien virran passiivisesti kuljetettavana. Silti oli mukava viettää vielä hetki hänen seurassaan ja nähdä mitä tulevaisuus hänen kohdallaan toi eteen. En kyllä tiedä kyllä miksi kirjailijan piti Angusta niin väkivaltaisesti parissa kohtauksessa kohdella, ne vammat tuntuivat vähän kohtuuttomilta.

462 p.