Jari Salonen: Jahti

The next part about the investigations of Inspector Zetterman, an elderly and introverted police inspector. This time he is supposed to make a show of investigating why a boat owned by a shady businessman was sunk. As the undercover police investigation concerning him is almost ready, Zetterman was supposed to just drag things a little and take the crook's attention away from what the other policemen were doing. It seems that the sinking wasn’t insurance fraud, but who did it and why? When a body is found from the boat, the investigations turn out to be more important than first believed. At the same time, Zetterman is trying to find a young female student who is missing and to find out who is sending threats to a manager of a small bank.

A smoothly written book with an interesting main character – a bit different from the heroes usually seen in the book. There were perhaps a few too many side plots and some of the plots converged in a very unlikely way, but a very enjoyable read nevertheless. 

Eläkeikää uhkaavasti lähestyvän komisario Zettermanin tutkimukset jatkuvat. Viime kirjan onnistumisen jälkeen hän on saanut ainakin väliaikaista höllennystä rangaistusluonteiseen komennukseensa, jossa hänen piti tutkia pitkin maata paikallispoliisin apuna pikkujuttuja. 

Tunnetun talousrikollisen loistovene on upotettu. Häntä koskevat tutkimukset vakavista rikoksista ovat loppusuoralla. Zetterman määrätään tutkimaan veneenupotusta, ja hiukan “hämmentämään vettä”, jotta rikollinen ei huomasi taustalla tapahtuvia itseensä kohdistuvia rikostutkimuksia. Näyttää siltä, että vaikka konna onkin aika konna, niin oman veneensä upottamiseen ja vakuutuspetokseen hän on mitä ilmeisimmin syytön. Kuka veneen upotti? Erityisen kiinnostavaksi kysymykseksi tämä muuttuu, kun upotetusta veneestä löytyy ruumis. Hiukan sivutoimenaan muiden tutkimuksien ohella Zetterman etsii kadonnutta opiskelijatyttöä. 

Mukiin menevää kerrontaa, joka kielellisesti tuntui hiukan kehittyneen ensimmäiseen kirjaan verrattuna. Poliisikirjan lisäksi kirja oli samalla suhteellisen perinteisen tuntuinen arvoitusdekkari, jossa palapelin paloja annettiin aika hyvin, sen verran hyvin, että itse taas keksin pääsyyllisen noin puolivälissä kirjaa, motiivi tekoihin kyllä jäi auki. Sivujuonia oli taas niin paljon, että hiukan karsimisen varaa niissä ehkä olisi ollut, mutta ne tarjosivat samalla täydennystä Zettermanin persoonaan ja tapahtumamaailmaan. 

Eri juonikuvioiden punoutuminen yhteen oli aika epäuskottava sattuma ja muutama sivujuoni ja ainakin yhden rikoksen motiivi jäi aika avoimeksi ja huonosti perustelluksi. Sen verran mielenkiintoinen tämä osa oli ja sen verran kiehtova persoonallisuus Zetterman oli siitä huolimatta, että seuraava kirja on jo äänikirjana automatkoilla kuuntelussa. 

382 pp.