”Aforismi on laukaus. Tyhjä tila sen edellä ja jälkeen on sen hiljaisuuden kuva,
joka sen on räjähdettävä ympärilleen.
Mutta lentää siinä tyhjyydessä rapaakin, viheltää sirpaleita siinä hiljaisuudessa.”
Olen lukenut Finlandia-palkinnon voittajia aika järjestelmällisesti. Kun tämä kirja sattui antikvariaatissa eteen, poimin sen luonnollisesti talteen. Aforismikokoelma ei käsitteenä tuntunut erityisen houkuttelevalta ja kirja odotti aika pitkään hyllyssä, ennen kun puolisattumalta siihen tartuin. Sehän oli sitten melkoinen yllätys. Osittain se sisälsi jopa lyhyitä kerronnallisia elementtejä, esimerkiksi kirjan alussa käytiin luomiskertomus läpi humanistisesta näkökulmasta, osittain se oli runollinen, ja toisaalta käytännössä ihan jokaisen lauseen voi erottaa kokonaisuudesta omana aforisminaan. Kirja humoristisuus myös yllätti yhdistyneenä lämpimään inhimillisyyteen.
”Suomalainen ei ilmaise rakkauttaan, kaihoaan, suruaan, uskoaan.
Tangolaulaja ja saarnamies tekevät ne hänen puolestaan”.
Kielellisesti teksti oli hiottua ja varmasti kirjoittaessa todella paljon pohdiskelua ja ajattelua vaatinutta ja oivaltavaa.
”Todistaa etuaan vastaan on ylellisyyttä, johon sotilaalla, kauppiaalla, poliitikolla ei ole varaa,
sanoa todeksi sitä, minkä tietää vievän tappioon, köyhyyteen, unohdukseen,
sanoa kolme kaunista, itsensä kumoavaa lausetta: ”pelkään”, ”olen ujo”, ”en tiedä”.”
Kirjana tämä oli hieno, enkä yhtään ihmettele, että voitti palkinnon vuoden parhaasta kirjasta – aikana kun tämän tyyppisen kirjan voitto (onnistuisikohan edes julkaiseminen nykyään?) oli mahdollista. Kyseessä oli nauttien hitaasti muutama sivu kerrallaan luettava teos, johon varmasti pitää vielä myöhemmin palata uudelleen.
”Toimittaja kysyy, eikö minua kiinnosta, kuka kirjani arvostelee.
Ei. Hän ei voi vaihtaa edes sitä pilkun paikkaa, jota harkitsin kolme päivää.”
Harvoin kirjasta olen ollut näin positiivisesti yllättynyt.
No comments:
Post a Comment