Anne B. Ragde: Berliininpoppelit (Neshov Family #1)

Kirja kertoo Neshovin perheestä, jossa perusteet järkkyvät, kun perheen äiti sairastuu ja lopulta kuolee. Perheessä on kolme poikaa. Yksi heistä, Tor, hoitaa sikalaa suvun maatalolla asuen vanhempiensa kanssa. Isä on hahmo, johon äiti tai poika ei kiinnitä oikeastaan mitään huomioita, hän katoaa heidän ylenkatseensa alla käytännössä näkymättömiin. Toinen, Margidon, omistaa paikallisen hautaustoimiston. Kolmas, Erlend on homoseksuaali ja elää menevää elämää Kööpenhaminassa. Osalle hahmoista jopa pienenä yllätyksenä Torilla on tytär, Torunn, joka työskentelee pienellä eläinlääkäriasemalla ja tulee hyvin toimeen eläinten kanssa. Kun perheen ikääntynyt äiti ensin sairastuu ja myöhemmin kuolee, kerääntyy pieni, mutta toisilleen kovin vieras, suku yhteen. Henkilöt ovat kaikki varsin persoonallisia ja kukaan ei ole ollut kehenkään muuhun käytännössä missään yhteydessä vuosikausiin. Henkilöiden suhteet lähtevät kehittymän ja menneisyyden salat tulevat esiin. 

Varsin mielenkiintoinen kirja, kun siihen aika hitaan alun ja niukan taustatarinan jälkeen pääsi sisään. Kirja on sen verran vanhempi, että “spektrillä” oleminen ei ollut vielä niin yleistä ja jopa “muotia” kuin nykyään, mutta kirjan henkilöt kyllä suurimmalta osalta vaikuttavat olevan ainakin jonkinverran erilaisilla “spektreillä”, Tor ja “isä” ehkä eniten, Torunn ja Erlend ehkä vähiten. Margidon jää ainakin tässä ensimmäisessä sarjan osassa hyvin pinnalliseksi tuttavuudeksi, eikä hänen persoonastaan oikein voi sanoa mitään.  Kirja (tai oikeastaan koko trilogia) on kirjapiirin kirjana. Tämä ensimmäinen osa tuntui vielä osittain johdannolta ja on mielenkiintoista nähdä mihin tarina lopulta vie. Teksti on lämminhenkistä ja vähän piilohauskaa, takana on hiukan huvittavan lämmin ilmapiiri. Kielellisesti teksti oli hyvää, ja käännöskin vaikuttaa onnistuneelta.    

After the mother of the family dies, the estranged family members come together. Every one of them is a Character with a capital C. The family owns a small farm in the countryside, and one of the sons has lived there with the parents. The other family members have mostly been in very infrequent contact with those living on the farm. This first book mainly introduces the characters and the setting, but some family secrets are revealed, too. It is a very well-written book with people who are well described and believable with all their faults and idiosyncrasies with warm humor which is mostly between the lines.  

294 pp. 

 

Jo Nesbø: Punarinta (The Redbreast / Rødstrupe, Harry Hole #3)

 

Seuraava osa Jo Nesbøn Harry Hole -kirjasarjassa. Harry on ollut vartioimassa USA:n presidentin vierailun yhteydessä presidentin kulkureittiä. Hän ampuu reitillä näkemäänsä asemiestä.  Kyseessä oli USA:n salaisen palvelun agentti, jonka sijoituspisteestä Norjan poliisit eivät olleet tienneet tiedonkulkuongelmien vuoksi. Seuraa kiusallinen tilanne, joka selvitetään ylentämällä Harry apulaispoliisipäälliköksi ja siivoamalla hänet ”piiloon” selvittelemään satunnaisia tiedusteluraportteja. Yhden raportin tuloksena Harry saa selville, että joku on ostanut Norjassa käytännössä vain salamurhaajien käyttämän harvinaisen ja erittäin voimakkaan kiväärin. Tämän nykyhetkeen kohdistuvan juonen lisäksi seurataan toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia norjalaisten vapaaehtoisten taistelusta Saksan puolesta itärintamalla. Tämä tarina nivoutuu jotenkin nykyhetkeen, jossa vanhus, ilmeinen sotaveteraani, suunnittelee jonkinlaista ampumista ja on tuon salamurha aseen hankkinut. 

Kirjassa oli mielenkiintoista juonien polveilua - montaa asiaa oli menossa samaan aikaan. Henkilöitä oli ehkä vähän liikaakin surkean nimimuistin omaavan muistettavaksi. 

Hiukan typerää kirjan jännityksen ylläpitämiseksi kirjoitettua temppuilua kirjassa oli, sillä peräti kaksi kertaa tärkeitä asioita jätettiin puhelimessa sanomatta puhelinvastaajaan enemmän tai vähemmän uhkaavassa tilanteessa. Mitäs sitä turhaan kertoa asioita, jotka ratkaisivat koko jutun, kun pelkää henkensä edestä ja omaa tietoa, jota kellään muulla ei ole? Parempi vaan lopettaa viesti lyhyeen ja olla kertomatta mitään olennaista. Hahmojen idioottimainen käytös on aina ollut ärsyttävä ja kirjailijan laiskuudesta kertova piirre kirjoissa. Kirja oli kokonaisuudessa kumminkin vetävän viihdyttävä, en tosin vieläkään ole varma onko sarja maineensa arvoinen.

The next in the Harry Hole series by Jo Nesbø. The main character is promoted but sidetracked due to a mishap while securing a state visit by the US president. He finds out that someone has purchased a rare and powerful rifle which is practically built for assassinations. He tries to find out who is planning and what. The reader knows that an old man, a former soldier who fought for Nazi Germany, is planning something with the rifle. The past events from the time of the war are the plot line that is followed.

An easy read, and an interesting plot. I have a gripe, however: not just once, but twice someone left a phone message which withheld critical information with no other reason than to advance the plot. A good book, but I still am not sure if the series is as good as its reputation.

 469 pp. 

Kari Hautamäki: Et sinä (vielä) kuole - ensihoitajan tositarinoita ambulanssista

Ambulanssikuskin muistelmia. 

Kyseessä on varsin ärsyttävä kirja. Alussa tarinalla kesti aikansa päästä liikkeelle, kirjassa oli aivan liikaa lapsuusajan suhteellisen tavanomaisia muistelmia, mitä nyt perheen isä oli tappeluihin yllyttävä sekopää. Kertoja tosin tuntui näkevän tämän lähinnä positiivisena asiana. Kertoja oli aika erikoinen, varsin machoileva ja ylimielinen, ärsyttävä sekä potilaisiin yliolkaisen väheksyvästi käyttäytyvä tyyppi. Kovin itsesäälistä ja tempoileva hänen ajatusmaailmansa myös tuntui olevan. Alkoholi myös maittoi, vaikka kirjoittaja perustelikin ryyppäämistä “nollaamisen” tarpeella. Höpöhöpö, sehän juoppojen tekosyy on aina ollut.

 Tämä taitaa olla sensuroitu versio kirjasta: aika monessa aikaisemmassa arviossa kirjaa moitittiin Tehyn haukkumisesta ja koronafoliohattuilusta. Tehy ohitettiin vain maininnalla ja koronaa ei juuri edes mainittu, vaikka kirjassa oli luku, jonka otsikkona oli “Korona” - jossa siis ei koko ”korona”-sanaa kertaakaan edes esiintynyt - ilmeisesti jotain on poistettu. Kielellisestikään kirja ei ollut ainakaan positiivisesti mieleen jäävä, vaan se oli löysällä puhetyylillä kirjoitettu. Kevyt luettava ja kuunneltava se oli ja meni muiden kirjojen välipalana.  Tuskin tulee kirjailijan muihin teoksiin koskettua. 

214pp

Terry Pratchett: A Life With Footnotes: The Official Biography by Rob Wilkins

 

The biography of the late Terry Pratchett was written by his long-term personal assistant/secretary and friend who, at the later phase of Terry’s life, was also practically his carekeeper. It appears Terry was a great person with some character. He enjoyed tinkering with tech, building things, and taking care of turtles and bees. Similar to many biographies, the first part of the book was the least interesting, but when he started to write and, especially after he quit his day job, the book became fascinating. Apparently, he was both a private person, who wasn’t very sociable, and also someone who really loved attention, book signing, and getting recognition. He was very protective of his characters and was not shy about telling if/when he didn’t like adaptations of his books. The book concentrated mainly on his works, and his wife and daughter were pretty much sidetracked. His last phases were tragic, with a slowly deteriorating mind and mental capabilities. It seems he was a man whose whole identity was being a popular, prolific author; at the later phase, he seemed to get comfort about being Terry Pratchett – just like Isaac Asimov’s some of the last words were “I am Isaac Asimov”. A well-written and interesting book – I should read more of his books. Pity that they are mostly so out of print in Finland and very expensive at used bookstores.  

435 pp. 

Still Just a Geek: An Annotated Memoir by Wil Wheaton

 A sort of memorial by Will Wheaton, the former Wesley from Star Trek Next Generation. The first part of the book is an annotation of his former book, with copious footnotes. It was mildly interesting, but more than a bit whiney. He made a mistake leaving Star Trek, he made a mistake refusing a good movie deal while going to an actor’s school, and he was exploited by his parents and nearly everyone around him.  After the first part, the book went downhill. We got a long description of his wife’s illness, the news of the death of his dear friend (a friend who was never mentioned before, and with no mention of who he was, or why he was important to him), a description of a surreal dream, a description of an ordinary evening and dinner with his wife, and pages of a mini golf game. Several pages about having a picture taken, and pages about playing a Magic card game with his son. Yawn. Talk about stuffing a book, those might have been events with meaning for him, but why would anyone else want to read about them in such detail? And what was the thing with footnotes? The book was next to unreadable due to these. Sometimes there were more footnotes than there was text, and most of them were apparently meant to be funny. Well, some were, some were even informative, but most were just stupid and irritating.

436 pp.

Narrin salamurhaaja by Robin Hobb (Fool's Assassin, Fitz and the Fool #1)

Ensimmäinen osa viimeisestä Fitzista, kuninkaallisestä äpärästä, josta tuli aluksi salamurhaaja, ja joka myöhemmin pelasti koko kuningaskunnan, käsittelevästä trilogioiden trilogiasta. Fitz elää onnellisena kartanonpitäjänä maaseudulla lapsuuden rakastettunsa kanssa. Hän usein miettii Narria, aikaisempien kirjojen ystäväänsä ja ihmettelee, miksi tämä ei ole ottanut häneen yhteyttä. Fitzin puoliso alkaa väittää olevansa raskaana, vaikka on jo ohittanut vaihdevuodet. Fitz ja hänen tyttärensä Nokkonen epäilevät hänen menettäneen järkensä ja katsovat parhaaksi olla väittämättä liikaa vastaan asiassa. Pitkän ajan, parin vuoden (?) kuluttua yllättäen syntyykin pikkuruinen tyttövauva, joka on kalpea, sinisilmäinen ja oudon hiljainen. Aluksi lapsi ei näytä kasvavan lainkaan, mutta kehittyy lopulta hitaasti ja pienestä koostaan huolimatta osoittautuu olevan älykäs ja taitava, vaikka ulkopuoliset häntä aluksi vähämielisenä pitävätkin. Tytön nimeksi tulee ”Pörrö” (mielestäni ei paras mahdollinen käännös, alkuperäinen nimi on ”Bee”). 

Tämä ensimmäinen kirja on ehkä enemmän palasten asettelua pelipöydälle. Tästä huolimatta se oli hyvin kirjoitettu ja henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja tapahtumia oli loppujen lopuksi aika paljon, vaikka tahti rauhalliselta vaikutti. Kirjassa oli sarjalle poiketen toinenkin kertojaääni, sillä joissain luvuissa Pörrö kuvasi tapahtumia omasta näkökulmastaan. 

Kirja loppuu täpärään tilanteeseen. Narri on ilmaantunut takaisin, mutta Fitz puukotti häntä vahingossa ja juuri ja juuri pystyi estämään tämän kuoleman. Kun FItz on Narria hoitamassa linnassa, Pörri kaapataan ja suuri osa kartanon väestä surmataan. 

Mielestäni kirja oli sarjan paremmasta päästä, etenkin juonen ja kielen sujuvuuden suhteen. Ainakin yksittäinen juoniaukko jäi omasta miestä kirjaan. Fitzin vanha opettaja, Chade, lähettää kaksi nuorta oppilastaan linnaan osittain piiloon ja osittain [muka] henkivartijoiksi. Nämä kaksi henkilöä ovat niin ruikuttavia typeryksiä, että olin oikeastaan täysin varma, että he vetävät tietoisesti salaista roolia – ei mitenkään pitäisi olla mahdollista, että Chaden suojatit olisivat tuon kaltaisia. Mutta ainakin tässä kirjassa, lopun rajujen tapahtumien jälkeenkin, näyttää, että henkilöt olivat oikeasti ihan niin hyödyttömiä, miltä vaikuttivatkin. Saa nähdä tuleeko tähän muutosta seuraavassa osassa. Se seuraava osa pitänee aloittaa pikapuoliin, siinä määrin cliffhanger-lopetus kirjassa oli. Fitz itse on tuntunut kasvavan, hän ei ole samassa määrin itsesäälin täyttämä kuin aikaisemmin, vaikka edelleen on ajoittaiseen alakuloon taipuvainen. Ja edelleen hän kuitenkin vaikuttaa hämmästyneeltä siitä, että saa tarvittaessa niin varauksettoman tuen ystäviltään, joihin lasketaan vaatimattomasti valtakunnan kuningas ja tämän äiti, leskikuningatar. 

In the first part of the Tawny Man trilogy, which is the last part in the Realm of the Elderlings series, Fitz seems to have found a comfortable life with his childhood sweetheart, but things don’t stay so quiet for very long.

The book is above average for the author and series. As usual, some parts might have been tightened a bit, but at least everything was pretty gripping and was always interesting to read – and Fitz is slightly less whiny than before! There were two characters who were far too irritating, so irritating that I thought they surely were pretending and just acting like spoiled nobles, but after the big cliffhanger – perhaps the biggest in the series this far – it appears they really were totally useless! Something you would not have expected from someone who was vouched for by the master schemer, Chade.

Looking forward to the next part.    

680 pp.

Jarkko Sipilä: Häikäilemätön (Takamäki #18)

Seuraava Takamäki kirja. Nyt palataan vähän klassisempaan rikokseen, kyseessä on aika ”tavallinen” murha. Kerrostalon roskalaatikosta löytyy teloitustyyliin murhattu mies. Mies on pikkurikollinen, sellainen, jolla ei ystäviä ollut ja jota kaikki alamaailmassakin pitivät kusipäänä, mutta ei oikein edes tappamisen arvoisena. Kuka hänet tappoi ja etenkin, miksi tällä tavalla? Pikkuhiljaa klassisen poliisityön, eli taustojen selvittämisen, rikospakkatutkimuksen, sopivien ihmisten kuulustelun ja pienen peitetoiminnan kautta asiat selviävät. Taustalla ei ole jengit kuten aluksi näyttää, vaan kirjasarjan alkupään tapahtumiin väljästi kytkeytyvä tarinan loppuhaara. Kirja oli omassa sarjassaan mielestäni keskitasoa - ei niitä parhaita mutta ei huonoimpiakaan.  Kirja on kuivan asiallista kerrontaa, tällä kertaa poliisien henkilökohtainen elämä sivuutetaan lähes kokonaan, kovin paljoahan sitä Takamäki —sarjassa ei koskaan ole ollut, mutta joskus sentään vähän enemmän.

285 pp. 

Markku Ropponen: Kuhala ja musta juhannus (Kuhala #2)

 

Toinen osa Jyväskylässä tapahtuvaa salapoliisisarjaa. 

Kuhala on entinen poliisi, joka on alkanut yksityisetsiväksi ja joka tässä kirjassa tutkii kahta eri juttua. Toisessa on kyseessä teinityttö, joka on kadonnut ollessaan pyörämatkalla kaverinsa vanhempien mökille. Toisessa taas selvitetään Jyväskylän rikkaimman miehen, hiukan hämäräperäisen liikemiehen, murhaa. Tässä tapauksessa Kuhala itse löysi miehen puukotettuna, sillä hän oli hoitamassa miehen ex-vaimon antamaa tehtävää hakemalla vaimon omaisuutta, joka oli jäänyt liikemiehen asuntoon. Kumpikin tutkimus tuntuu etenevän aika hitaasti ja Kuhalalla on teinitytön tapauksen kohdalla vakaa epäilys siitä, että tyttö on ottanut vain hatkat kotoa päästäkseen festarikierrokselle. Lukijalla tosin on selvää heti kirjan alusta alkaen, että tyttö on kuollut, ja kun tämän ruumis löytyy hiekkakuopasta vieressään ulkopuoliselta vaikuttavan miehen ruumis, kuolemia onkin kolme, eikä tämä luku lopulta jää edes tähän. Onko näillä tapauksilla jokin yhdistävä tekijä? Kuhala päätyy tekemään tällä kertaa yhteistyötä poliisin kanssa, kehittyypä tämä yhteistyö etenkin kauniin poliisinaisen kanssa erittäin lämpimäksi, niin lämpimäksi, että vaatteetkin ovat turhia. 

Kirja oli jotenkin sujuvammin kirjoitettu kuin sarjan ensimmäinen osa, sopivan humoristisella pohjavireellä. Sen henkilöhahmot olivat kohtalaisen hyvin luotuja ja persoonallisia, vaikkakin varsin vahvasti karrikoituja. Heikoin puoli oli kirjan lopetus, joka tuli aika vahvasti puskan takaa ja lukijalla oli tasan nollan prosentin todennäköisyys itse keksiä tai edes arvata murhaajaa. Myös murhan motiivi etenkin teinitytön murhalle oli naurettavan olematon ja vähän vaikeasti hahmotettavissakin, miten kuvattu tilanne pyöräilevän tytön ja autoilijan välille edes pääsi syntymään? 

A detective novel about a former policeman who now works as a private detective in a small Middle Finland town, Jyväskylä. This time he happens to have two cases at the same time: a teenage girl has disappeared while cycling to a cottage her friend’s parents own; and the murder of Jyväskylä’s richest man, a shade businessman. This time Kuhala was the one who found the body as he was retrieving some personal items left by the man’s former wife. The book is filled with very personal characters and light wordplay. The plot was ok, but it wasn’t possible to guess the murderer. And his motive was very contrived. It was a fun and light (in spite of an eventually pretty high body count) book nevertheless.  

294 pp.