Juha Hurme: Niemi

Viime vuoden Finlandia-palkinnon voittaja. Kirjan jonka luokitteleminen on oikeastaan vaikeaa, mutta koska se voitti palkintonsa romaanisarjassa, niin kaipa se sitten romaani on. Kirja kertoo ”kaikkitietävän” kertojan äänellä Suomen kulttuurillisen historian alkuräjähdyksestä noin 1800-luvun puolivälin paikkeille, jolloin Suomi ensimmäistä kertaa jotenkuten alkoi olla Suomi. Tarina kerrotaan anekdooteilla heittelemällä sopiin väleihin humoristis-ironisia kommentointeja. Kirjassa ei siis ollut varsinaista juonta eikä päähenkilöä. Sinällään ”tarina” oli ihan kiinnostava, mutta tuntui loppua kohden hiukan hajoavan ja mukana tuntui olevan jonkin verran toistoakin – ja paljon, paljon nimiä. Juonessa ei hirveästi kertomista ole, sen voi historian kirjoista tarkistaa. Kielellisesti kirja oli sujuvaa tekstiä, mutta toisaalta tietovyörytys oli välillä sen verran uuvuttavaa, että etenkään väsyneempänä ei hirveän montaa sivua jaksanut yhtämittaisesti lukea. Finlandia palkittujen listallani menee johonkin pikkuisen puolivälin yläpuolelle.


The winner of last year’s Finlandia award (the most prestigious literary award in Finland). It isn’t exactly a novel, but rather an account of the history, especially Finland's cultural history starting from the Big Bang and ending in the beginning of the 19th century, when the real idea of Finland as a nation really started to emerge. Classified as a novel, but there is no plot, no main character and no narrative other than the history itself. An interesting book, but in the last half I found it somewhat pretty demanding reading, due to the number of facts and characters. There is some interesting pieces of folk poetry, though – not always very PG.

448 s.