Glen Cook: Valkoinen ruusu (The Chronicles of the Black Company #3, The White Rose)

The third and final part of the first trilogy of the Black Company series talks about a mercenary unit that works for anyone who pays well enough. These mercenaries had been working for “Lady”, a resurrected evil empress and magician, but they switch sides and are now helping White Rose, a young woman who, according to the prophecy, will beat the evil. However, Lady’s former husband, who is even more evil than she is, and who had supposedly been defeated in the previous part of the series, turns out to be less dead than thought after all. A nice end to the series, but there were some problems with the translation, which hurt the fluency of the storytelling. Plus, it was not good enough for me to want to hurry and get the next stories from the same universe.


Kolmas ja viimeinen osa Mustan Komppanian tätä tarinaa. Sarjaa on runsaasti lisää, mutta tämä kokonaisuus tuli tässä valmiiksi. Edellisen kirjan lopusta on kulunut muutamia vuosia ja Ladyn, pahuuden valtiattaren, ja Kullanmurun, nuoren naisen, joka ennustuksien mukaan tulee voittamaan pahan, joukot ovat keränneet voimiaan. Viimeinen taistelu on ehkä pian tulossa. Mutta Ladyn puoliso, mies, jonka pahuus Ladyyn itseensä verrattuna on exponentissa, ei ehkä olekaan niin kuollut kuin viime kirjan tapahtumien jälkeen oletettiin. Jos Lady ja Kullanmuru kuluttavat voimansa keskinäiseen taisteluun, ei sitten OIKEALLE pahuudelle enää ole mitään vastusta...

Kirja oli ihan hyvä lopetus tarinalle, vaikka alussa se oli ehkä hiukan sekava, kun mukana oli vielä useampia jossain määrin erillisiä juonia. Käännös tuntui paikoitellen kankealle, ehkä kankeammalle kuin edellisissä osissa. Voi olla, että asiaan kiinnitti enemmän huomioita sen jälkeen, kun kirjassa yksi henkilö puhutteli isäänsä iskäksi, mainiten vielä sana iskä joka kerta isälleen puhuessaan ja taisi joissain vaiheessa olla jopa äiskä mainittuna. Ei, ei, ei, ei. Tuollainen nykyslangi käytettynä vielä suomen kielen normaalin puhuttelukäytännön vastaisesti feikkikeskiaikaan sijoittuvassa fantasiassa oli aivan kaamea valinta - itseasiassa tässä vaiheessa siirryin hetkeksi englanninkieliseen painokseen, mutta koska suomennuksessa nimet on käännetty lukeminen oli haastavaa. Nimien käännöstyö ei edes ollut kovin onnistunutta; jo päähenkilön, Puoskarin, nimi – jos se olisi ollut pakko kääntää – olisi ehkä ollut paremmin käännetty vaikkapa Välskärinä - se olisi ollut sopivan vanhahtava ja sotilaskäyttöön sopiva sana. Loppukirjassa kun käännökseen oli huomio kiinnittynyt, niin bongaili tavallista aktiivisemmin englannin sanajärjestyksiä ja muita kömpelyyksiä. Kirja oli kohtuullinen, muta mitään vastustamatonta halua sarjan muihin osiin palaamiseen ei kehittynyt.

309 pp.