Maria Turtschaninoff: Suomaa

  

Kirja, joka kertoo suvusta ja sen jäsenten yhteydestä luontoon, metsään, suohon ja kotitilaan. Tarina etenee erillisinä novellinkaltaisina kertomuksina, joiden muoto vaihtelee proosarunosta (kirjan runomuotoinen aloitus oli aivan erinomainen) kirjeisiin ja päiväkirjamerkintöihin sekä tavanomaisempaan novellikerrontaan. Kaikissa osiossa luonnolla, metsällä ja suolla on merkittävä vaikutus ihmisiin ja tapahtumiin. Henkilöt vaihtuvat ajan kuluessa - edellisen tarina nuori nainen voi olla seuraavan tarinan vanha, hiukan kärttyinen ja jopa pelätty tietäjäeukko. Tarinoiden realismi kasvaa nykypäivää lähestyttäessä – ensimmäisissä kertomuksissa yliluonnollinen maailma oli konkreettisesti läsnä – kuten varmasti sen ajan ihmisten mielissä – myöhemmin tämä oli paljon kuvainnollisempaa, mutta jopa aivan viimeisessä tarinassa päänhenkilön mielessä käy hänen hävittäessä vanhentuneita jauhoja, että tämän voisi kyllä myös uhrilahjaksi tulkita.  

Kirjan luontokuvaus on loistavaa, eläimet, metsä, linnut ja suo olivat oikeastaan yksi henkilöhahmoista, se, joka antoi jatkuvuuden koko tarinalle.

Kirja oli sujuvaa tekstiä ja todentuntuista hyvin taustoiltaan selvitetyn vaikutelman antavaa - yhtä pikkukohtaa lukuun ottamatta. Kirjan mukaan nälkävuosien aikoihin syyskuun kolmanteen päivään mennessä viljelykset olivat paleltuneet. Koko lupaava ohrasato oli menetetty. Ei syyskuun alussa enää voi olla ohraa sellaisessa kasvuvaiheessa, että se olisi hallalle herkkä - jos jyvät tuolloin olisivat niin raakoja, niin eivät ne ikimaailmassa olisi kyllä muutenkaan enää tuleentuneet. 

Kuvatut ihmiskohtalot olivat kiehtovia ja liikuttavia, ja usein olisi halunnut tietää enemmän henkilöiden elämästä ja kohtalaoista – monen myöhemmistä vaiheista kerrottiin jotain pientä, mutta vain yksittäisinä mainintoina, joiden takana tuntui olevan suuria kertomuksia kertomatta jääneitä kertomuksia. Henkilöitä luonnollisesti ehti kirjassa olla paljon. Itse jäin kaipaamaan sukutaulua, josta olisi sukulaisuussuhteet voinut hahmottaa helpommin - jonkinlaisen varmasti kirjan tietojen mukaan saisi aikaan. Ehkä joku on sellaisen tehnyt tai tekee, mutta itse en nettihaulla valitettavasti sellaista löytänyt. Kirja oli erittäin hyvä ja parhaasta päästä lukemiani pitkään aikaan - melkein teki mieli aloittaa se heti uudelleen. Ei ehkä ihan heti, sillä ei siihen aika kuitenkaan riitä, mutta varmaan sinä klassisena myyttisenä aikana, joka on ”joskus”.   

An excellently written story of an estate on fairly barren land that is owned by several generations of the same family. The all characters have a very close relationship to the nature, and, especially at the beginning, it can be described as religious – they don’t have any doubt about the existence of spirits of the swamps and forests, and at the earlier time of the 16th century or so, those spirits even take an active part in the lives of the people. The relationship to nature stays firm for the whole book. The writing is excellent, covering several different textual types, from prose poetry to “ordinary” short story writing, to a story told by letters. One of the best books I have read lately.   

371 pp.